Tulosta Yle yhtiönä
 
 

Hyvä vastaanottaja, kuukausittainen uutiskirje tuo Sinulle uutiset Ylestä ja yleisradiotoiminnasta

Lokakuu 2010  
Hallintoneuvosto ottaa vastuun Ylen uusien palveluiden ennakkoarvioinnista
Ylen hallintoneuvoston tekemän päätöksen taustalla on EU-komission tiedonanto, joka edellyttää yleisradioyhtiöiden uusien merkittävien palveluiden arvioimista ennakkoon. Palveluiden hyötyä kansalle tulee verrata niiden mahdolliseen haittaan kaupallisille toimijoille. Mikäli palvelusta on merkittävää etua kansalle, se voidaan ottaa käyttöön vaikka markkinavaikutukset olisivatkin kielteisiä.
Hallintoneuvoston tiedote
Komission tiedonanto

Yle on vahva toimija myös ministeriöiden tulevaisuusvisioissa
Ministeriöiden tulevaisuuskatsaukset ehdottavat teemoja ensi kevään hallitusneuvotteluihin. LVM:n katsauksessa todetaan, että Yleisradion julkinen palvelu tulisi varmistaa. Mahdollisiksi rahoitusmuodoiksi nähdään mm. nykyinen tv-maksu, mediamaksu, erillinen vero tai alv:n nosto. OKM:n mukaan Ylen mahdollisuudet kotimaisten ohjelmien ja elokuvien rahoittajana sekä merkittävänä jakelukanavana olisi turvattava.
LVM:n tulevaisuuskatsaus
OKM:n tulevaisuuskatsaus

Vain Ylessä: Mediabussissa opetellaan uutisten tekoa
Ylen Mediabussi kiertää Suomea vuoden loppuun saakka. Koululaiset sekä kirjastojen ja nuorisotalojen kävijät pääsevät tekemään uutisia ammattilaisten opastuksella. Kaikki opetus on maksutonta. Tarkoitus on innostaa sekä nuoret että opettajat mediakasvatuksesta. Lue lisää.


Uusi päivä tuo draaman televisioon, radioon ja nettiin

Uusi päivä on ensimmäisiä monimediaisia draamasarjoja maailmassa. Tapahtumia ja roolihahmojen elämää voi seurata TV2:ssa, YleX:llä ja netissä. Lokakuussa aloittanutta koko perheen draamakomediaa kuvataan Tampereella. Ylen suursatsaus pyrkii tavoittamaan erityisesti nuoret. Lue lisää.
Hollannin yleisradiotoiminnan budjettirahoitus johti rajuihin leikkauksiin. Hallitus haluaa leikata rahoituksesta yli neljänneksen, mutta laatu ei saisi kärsiä.

STT veti Yle-kantelunsa pois EU-komissiosta. Kantelu koski Ylen uutisten ilmaisjakelua muun muassa kauppakeskuksissa ja lentoasemalla. Kantelu peruuntuu, koska komissio pyysi STT:ltä mahdollisia lisätietoja ja STT päätti olla toimittamatta niitä.

Ylen aluetoimintaan esitetyt uudistukset herättivät vilkasta julkista keskustelua. Yle säilyttää aluetoiminnan uutislähetykset ennallaan.

Hallintoneuvoston jäsenten palkkiot ja osallistumiset kokouksiin julkistettiin. Tulevaisuudessa palkkiotiedot löytyvät vuosikertomuksesta.

Kotimaisten tv-ohjelmien tekstittäjät valmistautuvat vuoteen 2016. Jo ensi vuonna puolet Ylen ohjelmista tekstitetään.